Kolmelta yöllä Turkulainen soitti ja kertoi viimeisimmät uutiset miesrintamallaan. Heräsin, mutta huijasin jälleen etten herännyt. Kuulin uutiset, kuuntelin pari biisiä ja nukahdin.

Mietin tässä eilen, että kun hommasin tuohon sivuun tuon laskurin, että kuinka moni ihminen OIKEASTI lukee tätä ja kuinka moni laskettu kävijä on vaan sellainen "oho, klikkaanpas tästä ja jouduinkin jollekin ihan turhalle sivustolle"-kävijä? Olen niin kauhean utelias...

Eräs minun ja Turkulaisen kaveri oli laittanut Facebookissa viestiä, että tulepas meseen. Minä muka sattumalta menin meseen ja, ohhhoh, tämä kaveri sanoo moi. Sitten selitän, että olen väsynyt ja ihan täynnä leipää. Tyyppi nauraa ja sanoo jotain tällaista: "sellanen tuli vaan mieleen, että miten noissa kämpissä pestään pyykkiä?" NIINKU MITÄ VATTUA?! Olen nyt toiminut tässä muutaman kerran asuntoneuvojana hänelle ja hänen tyttöystävälleen. Koko kesänä ko. ihmisestä ei ole vapaaehtoisesti kuulunut mitään ja viime viikolla (tällä viikolla?) kysyin Turkulaisenkin puolesta, että ollaanko tehty jotain. Ei oltu ja ollaan ihania, on ikävä ja sillee.

Kerroin juuri Turkulaiselle, että vituttaa ja minä en menetä hermojani helposti. Mieli tekee piilovittuilla.

Huomenna olisi (itsemäärätty) deadline kirjoitukselle... Tulee kiire, etten sanoisi. Olen kaksi päivää jumittanut. Mitä voi sanoa/tapahtua sen jälkeen kun sanotaan: "Mä oon pahoillani"? Jos menisi helppoa reittiä, se voisi olla loppu siinä. Jäisi avoin loppu ... tai sitten siitä jäisi se maku, että kirjoittajalle tuli kiire/ajatukset loppui (KÖH). 

Se on muuten hauskaa jos onkin ihan eri mieltä kirjoittajan kanssa, esim. jostain kirjasta. Olen varmaan ikuisesti möksis Juha Itkoselle(<3) Anna minun rakastaa enemmän-kirjan lopusta. Ei sen niin pitänyt mennä! Kerran Nyt-liitteessä oli juttua, että Itkonen kertoi törmänneensä ihmisiin, jotka eivät myöskään tykänneet tai "hyväksyneet" kirjan loppua. Ihan oikeasti, minulle tuli ensimmäisellä kerralla mieleen, että Juhalle on tullut deadline päälle ja keksii sitten sellaisen lopun. En nyt siis paljasta sitä, koska joku ehkä ei ole lukenut kirjaa ja mahd. joskus haluaa lukea sen. Kannattaa. Se on kiva kirja ja Itkoska on ihana.

Puhuin tänään isän kanssa. Äidistä, puuttuvista kotitavaroista, kasvamisesta (ikääntymisestä) .. ja syksystä. Sanoin odottavani innolla syksyä ja talvea, koska kesä ei ole minun juttuni.

Voisin keksiä muutaman syksylupauksen? Suosikissakin (joka on muuten nykyään ihan paska lehti. Olisinpa ollu lukemassa sitä silloin kun se oli täynnä juttuja MUSIIKISTA ja ei, en puhu nyt mistään levyttävästä Zac Efronista) pääkirjoituksessa puhuttiin siitä, että elämä alkaa alusta kahdesti vuodessa.

Nenässäni muistuu tällä hetkellä koulun tuoksu. Se kun sinne palaa kesäloman jälkeen ensimmäisinä päivinä.

Fab Five päätti, että on kustantajani. Pitää siis oikeasti varmaan muka kirjoittaa jotain. TOSIN tämä miekkonen on aika (aika, hah!) hajamielinen, että jos olen ihan hiljaa ei tämä muista mitään kirjoituksia tai mitään...

Tosin minähän haluan päästä irti tuosta Kurt-tekstistä ja -lähikuvajulisteesta tuossa seinällä ennen maanantaita.

Juutuin lukemaan wanhoja tekstejäni. Ei paskempia. Omasta mielestäni. Niitä täytyy lukea jotenkin irrallaan itsestään.. Sitten törmää johonkin numerovirheeseen ja on ihan, että idiootti! HEH.

Ja hetken kuluttua iskee tuska, että entä jos olenkin tosi tosi paska wannabe-kirjailija?