Avasin tänään illalla Vuodatuksen ja joku kertoi jääneensä vähän niinkuin koukkuun meikäläisen blogiin! Oh my God! Näihin höpötyksiin, joista tulee aina liian pitkiä?! IHANAA! Kiitos ja lisää tuollaisia, hih hih.

Tänään heräsin kymmeneltä ja leikin toimeliasta. Luin Hesarin (jonka tuloa en taaskaan kuullut.. Mitä on tapahtunut vihaiselle lehdenjakajalle, joka herättää puolet talosta tuodessaan minulle Hesaria?!), söin ja sitten laitoin Nokinenät pyörimään ja aloin lukea. Tunnin päästä kello oli vähän vaille kaksi ja silmät raskaat. Päiväunet kutsuivat ja niin minä sitten nukuin 1,5 tuntia. Oli todella makoisaa!

Mistä lähtien edes olen pitänyt päikkäreistä? Tarhassa en IKINÄ nukkunut ja aina olen inhonnut. Nyt olen ihan kickseissä niistä...

Kolmelta totesin, että nyt täytyy nousta. Epäviralliset kummit olivat pyytäneet taas syömään ja muutenkin. Tukka pystyssä ja yöpaita päällä kolmelta... Aukaisin koneen. Ihan kuin joku olisi kaivannut siinä kolmen tunnin aikana, jona Moggula oli irti ja minä poissa netistä.

Sanotaanko nyt näin, että jotain on kadonnut. Minä juoksin järkytyksissäni pesemään hampaita ja tallasin lasinsiruun. Nauroin sille. Muuten ei naurattanut.
Olen nyt siis lakossa. Blondi-lakossa. Ei heru ihkutuksia tai huokailuja ennen kuin jotain palautetaan.

Epävirallinen kummitäti oli ihan samaa mieltä, että ei näin.

Kummitäti: "Nyt sit etit jonkun uuden tsiigattavan!"
Minä: "Mut emmä haluu.... Se on nii söpö."

Mutta, ha ha haa, päätin jotain muuta tuon lakon lisäksi! Hankin salarakkaan. Tai siis, minullahan on tuo Suuren Maailman Salarakas, josta kukaan ei tiedä mitään. Että ketä se meitsi täällä iltaisin kuolaa... Heh heh heh heh. Naurua läpi kyynelten. On tullut heitettyä pari ... melkein ilkeää vitsiä ja naurettua ihan ääneen.

MIETITÄÄS JOTAIN MUUTA!

Istuin siellä Epävirallisuuksien luona muutaman tunnin ja höpistiin kaikkea leppoisaa. Setämies kutsui minua Facebookissaan semiadoptoiduksi lapseksi, se lämmitti niin kovasti mieltä. Käytiin Tätinaisen kanssa Prismassa ja katsottiin Rannikkovartijat (tms.?). Sekä tietysti Rokkarille morsian! Tuo maailman kauhein ohjelma, jota olen kolme jaksoa seurannut yksin sunnuntairuokailujen oltua lomilla. Ei ole ollut niin hauskaa kuin heidän kanssaan. "Miau", sanoi Setämieskin ja painui ruokalevolle.

On tullut muuten kuunneltua Volbeatia viime aikoina. Kaverilta pöllin ne kerran muistitikun kanssa. Viime viikolla sain levyllisen lisää ja olen tykännyt. Taitaa olla kuunneltuimpia artistejani tältä viikolta... Madonnakin on ihmeen korkealla nyt. Pelottavaa. Ehkä se loppuu kun pimenee ja alkaa tehdä mieli kuunnella taas vanhaa kunnon rockia? Nirvanaa olen nostamassa top kutoseeni ja se projekti edistyy hyvin.
Entäs projektini nimeltä Metallica? Ahhahhha. Olisikohan joku Metallica-fani onnellinen jos sanoisin, että kolmen sijasta bändillä onkin kuusi kappaletta kolmelta vuosikymmeneltä? Ja herra isä! Minä jopa voin kuunnella niitä.
Silti totean, että nukahtaisin bändin konserttiin ja herätyskellon inhokkiäänenä The Day That Never Comes-biisin alku tilu-lilu toimii helvetin hyvin. Kokonaisuudessaan se biisi toimii ihan jeesbox, paitsi tosiaan se alun tilu-lilu.

Eilen illalla olin maannut sängyssä vartin. Siinä katselin pimeässä kattoani. Yhtäkkiä... sydän alkoi lyödä ihmeellisen lujaa. Tuntui kurkusta kylkiluiden väliin asti. Alkoi vähän pelottaa. Setämies ja Tätinainen epäilivät sen olevan ahdistus/stressiä. Keskiviikkona psyk.polilla kertoilen tästä. Ja jos tänään sama tilanne, niin voisi soitella lääkäriin OIKEASTI.
Viallisuuksista tuli mieleen, että olen alkanut miettiä, että entä jos joku vakoilee minua? Tuli ehkä kunnolla mieleen kun Tukihenkilön Tilanne asensi jotain koneeseen ja se kertoili, että joku yrittää tulla koneelleni. Ja sitten kun sitä asuu alimmassa kerroksessa... Olisikin sitten joku kiva stalkkeri. JAEI, en puhu nyt Tekstailijasta. Tai kenestään muustakaan tässä blogissa kirjoitetuista ihmisistä, koska MINÄ OLEN LAKOSSA!

Meinasin kirjottaa, että olen Alkossa... En ole ollut. Mutta huomenna on bi-leet! Ja tänään Sademies-novelli sai onnellisen loppunsa. Kustantaja/Fab Fivesta ei ole kuulunut mitään, mutta eipäs se haittaa. Täällä se nyt on kovalevyllä, että tulkaa hakemaan ja lukekaa. No ääh, se on ihan sellainen... ei nyt mikään maailmaa muuttava. Minulle se merkitsee kuitenkin jotain, koska se oli ensimmäinen pitkään aikaan ja sitä oli niin tunteellista kirjoittaa.

Ärrän myyjälle on aina kiva heittää läppää.

Minä: ".. Ootas vaan, saan jonku sydärin kesken ruotsin tunnin!"
R-myyjä: "No etkä!"
Minä: "Joojoo! Sanon vaan sit, et se on menoo ja pidä huoli Carl Philipistä"

Carltsusta siksi, koska olen uhannut ottaa postikorttini mukaan ruotsin tunneille ja asetella sitä aina tuntien aluksi siihen pulpetille. Sitten olen uhannut höpistä kovaan ääneen Tukholma-unestani:

Minä: "Joo, kuule! Huudan siel sit lujaa: 'Tuolla me oltiin Jamesin kanssa!!' "
R-myyjä: "No etkä! Mä en sit istu sun vieressä! Tai en oo sillon tunnilla!"
Minä: "No vähäks ne pitää mua pöpinä, jos selitän vaan jollekki postikortti-Carl Philipille, että missä oon käppäilly James Hetfieldin kanssa (mun unessa)!"

Ah, koulu. Ah, ruotsin tunnit. Opettaja on niin kiva ja Ärrän myyjän kanssa siellä lentää aina läppä niin hianosti.

Nyt rakkaat lukijani. Minä poistun nukkumaan.. Ellei sydän ala taas tykytellä... Huomenna on tosiaan bi-leet ja tiistain olen varannut pizzoille ja huonoille komedioille. Eli ainakin päivän tauko (hui kamala!!). Ellei minusta kuulu kolmeen päivään mitään, sydän on tykytellyt viimeiset kerrat... MUHAHAHAHA.

Tuntuipa surulliselta kirjoittaa moista! En minä tarkoittanu! Aloin tässä miettiä, että mitäs helvettiä sitten tapahtuisi. Että kuka sitä tietäisi, olenko minä kuollut vai en? Puhelimeen kun ei voi vastata kuolleena... Hyi. Pois nuo minusta!

Siis BI-LEET ja LAKKO!

Heihei.