Se on oikeastaan todella hassua kuinka ystävien kanssa menee. Että joskus rakastaa jotain ihan pähkinänä(?) ja sitten välillä se sama ihminen on ihan kuristettava. On siis hetkiä jolloin jonkun kanssa nauraa ihan hulluna ja ajattelee, että onpas minulla ihana ystävä. Sitten muutaman päivän päästä ei huvita vastata ehkä tuon ihmisen puheluun tai viestiin ja Facebook-päivitykset **tuttaa.

Keväällä esimerkiksi minulla meinasi mennä hermot erään koulukaverin kanssa, jonka kanssa olin mm. samalla ruotsin tunneilla. Syytä en tiennyt ja tuntui välillä tosi pahalta kun suusta tuli joku dissaava kommentti vitsinä heitettynä tai muuta sellaista. Tuo ihminen ei ollut tehnyt yhtään mitään ja silti ärsytti. "En voi sille mitään", kuten viime kirjoituksen otsikko sanoi. Tänään sitten olin melkein koko päivän tämän ko. henkilön kanssa ja voi että meillä oli hauskaa! Jaamme niin samanlaisen maun musiikin ja vaatteiden kanssa - ja muutenkin. Aluksi hengasimme Itiksessä (hui, teiniä) ja siitä sitten suuntasimme heille parin metropysäkin päähän. Kaveri söi ja kaivoimme yhden leffan minulle omaksi tämän sängyn alta. Tyyppi kutsui itsensä teelle ja niinpä me suunnistimme muutaman metropysäkin keskustaan päin. Kävimme kaupassa ja tulimme luokseni. Keitin teetä, juttelimme, kuuntelimme musiikkia ja kohta kello oli yksitoista!
Tämä tyyppi on vähän ihastunut erääseen poikaan, jota en tunne ja se on aika jännää. Minä siinä pokkana vieressä: "Nii, ei se ihastuminen kato mitää. Yhtäkkiä se vaan tapahtuu. Hehehe" Tämä tyttönen ei siis tiedä, että minä en ole ihastunut (hahhahahahaahahahahahahahahhaha) Blondiin, jota kutsumme muuten yhdessä toisella lempinimellä, koska olemme olleet samoilla kursseilla. Tämä kaverini, Blondi ja minä. Nauramme yhdessä Blondille ja tämän bestikselle. Olemme puhuneet siitä, että noihin tyyppeihin olisi ihan mukava tutustua. Jako on mennyt hyvin hienosti siinä mielessä, että kaveri sympatisoi Blondin kaveria. Joka kerta kun vitsailemme tuosta parivaljakosta, minä kiljun sisäisesti ja toivon, että kaveri ei huomaa yhtään mitään muutosta minussa. Toistaiseksi olen kulkenut vain ohuella jäällä, josta olen pelastautunut helposti. "Siis come on, mähän en tykkää blondeista! Ihan totta hei."

Sen vuoksi pelkään syksyä ja sen kursseja. Entä jos minä, kaveri ja Blondi.. Argh. Teen elämäni todella hankalaksi! Onneksi koulussa on eräs ihminen, joka tietää... koko totuuden. Tämä ihminen taisi olla ensimmäinen, joka tiesi koko tarinan. Mieleen tulee eräs ruokatunnin jälkeinen tunti. Olin saanut kauhean "aaaa, se on liian ihana!!!"-kohtauksen ja juossut kauppaan hakemaan suklaata. Taisin tarjota sitä tunnilla sanomalla: "Miehet on perseestä" ja vastaus tuli heti: "Älä muuta sano".
Niin ja totta kai tyttöjengini tietää totuuden. Miranda yrittää saada minut kaidalle polulle katsomalla aina toooodella ilkeästi minuun jos puhun blondeista. Bestis taas on aina ihan: "Isket sen! Ihanaa ku oot ihastunu! Jee jee jee!". Charlotte ei ole sanonut juuta eikä jaata vaikka minä olen esitellyt hänelle Blondin (kuvat).

Mirandasta minun pitikin puhumani. Ja vähän Charlotestakin. Tuntuu kauhealta puhua rakkaista ystävistä "pahaa", mutta ne vain ärsyttävät nyt.
Hehän ovat siis bestiksiä keskenään. Lähtivät juuri ulkomaille yhdessä Charloten isän kanssa. Tämä on jo pitkään noussut Mirandan päähän. Bestis teki torstaina oharit meille, koska hän ei kestä Mirandaa ja Charlottea yhdessä. No joo, ymmärrän. Nyt saan lukea tuollaisia "Ah, sisäpiiriläppä ja tää kaupunki on ihana!"-päivityksiä. Plus Miranda ihkuttaa ikäväänsä eräälle ystävälleen, jonka minäkin tiedän. En tykkää. Mielestäni ko. ihminen nuoleskeli ja palvoi liikaa Mirandaa. Olisi ihan mukava kuulla, että minuakin on ikävä... Tai no, ehkä kyse on myös omasta asenteesta. Olen ollut aika hiljaa tuosta matkasta.
Vitsinä olen pyytänyt tuliaiseksi erään miehen ja tänään kysyin, että jokos se on noudettu. Miranda laittaa: "Eip, enkä tiiä haetaanko".
On vähän sellainen olo, että ooooookooooo. Antaa niiden nyt olla. Olen ihan onnellinen, että lauantaina kylässä oli vanha työkaveri, joka tänään kehui minua aivan ihanaksi ja sanoi hänen kaverinsa haluavan tavata minut. Eräs ystävä kiitti kun luin hänen ongelmiaan (miehistä, mistä muustakaan?) ja tuo tämän päiväinen koulukaveri sanoi minua Erilaisuudeksi isolla Eellä ja Omaperäisyydeksi isolla Oolla. Ihanaa! Ihmiset tykkää minusta ja minä heistä. <3

Tuolla jossain pyörii sellainen mainos, jossa Blondin nimi esiintyy. Minä hihittelen aina sen tullessa. Aamulla mietin sellaista, että voiko ihastuksesta räjähtää? Tai siitä epätoivosta?

Nyt vähän erilaista asiaa. Tissiasiaa, kuulkaa. Olen tässä kuukauden ajan tilittänyt, että aion leikata nenäni ja tissini. Nenässä on tyhmä hyppyri keskellä ja tissit on "liian pienet" (olen perinyt ne muuten mummalta, että...). Tänään menin ostamaan rintsikoita ja ajattelin vitsillä sovittaa C-kuppia. Hyvä että NE mahtuivat päälle! Mitä hittoa?! Meneekö kaikki porkkanat, joita olen ahdistuksissani syönyt, tisseihin? Tosin mietin, että ihmeitä saattaa myös tehdä pillerit, joita olen 1,5 kuukautta popsinut pahoihin menkkakipuihin. Silti olen vähän yllättynyt... Tosin tällä hetkellä leikin (realisti ja pessimisti kun olen vähän), että ehkä rintsikoissa on vika? Että ne vain ovat tavallista C-kuppia pienemmät?

Minulla on huomenna aamulla aika psyk.polille pitkästä aikaan. Kuukauteen en ole käynyt siellä. Herätys on tooodella aikaisin. No, yhdeksän jälkeen. Taidan siis painua nukkumaan ja haaveilemaan isosta talosta, pikku lemmikkipossuista ja miehettömästä maailmasta... Tai no, miesongelmattomasta maailmasta. Se on vielä mahdottomampi.

Over and out.