Katsoin tänään Michael Jacksonin muistotilaisuuden ja itkin. Jos ollaan ihan rehellisiä, minä en sure Jacksonia. Viimeksi tänään olin heittää koko koneen mäkeen, koska Ilta-sanomien nettisivuilla ei muusta puhutakaan kuin Michael Jacksonista. Pari ystävääni surevat häntä suuresti ja he puhuvat hänestä. Se minulta ei mene yli, koska ymmärrän heidän haluavan puhua tästä. Puhuminen auttaa kummasti. Mutta lehdet? Se menee jo yli. En siis ole koskaan kuunnellut Jacksonia ja ehkä juuri ja juuri osaan jonkun kappaleen kertosäkeen. Nyt sain kokoelmalevyn lainaksi, mutta en ole uskaltanut sitä kuunnella. En oikein tiedä, että miksen... Ehkä se johtuu eräästä unesta, jonka näin Heath Ledgeristä kun tämä oli kuollut hiljattain. Uskon kai siihen, että nuo ihmiset (kuolleet) ovat kanssamme jollain oudolla tapaa. En tiedä. En kuitenkaan ole kuunnellut Michael Jacksonia.

Kuolema muutenkin on minulle outo asia. Menen sanattomaksi jos jollain on kuollut joku tai jokin. Sanon vain, että olen tässä ja kuuntelen mielelläni jos tämä haluaa puhua. En osaa sanoa mitään ja tarvitseeko siihen sanoa mitään? EI kai.

Omassa lähipiirissä ei ole kuolema näyttäytynyt elinaikani, joten en senkään vuoksi osaa ehkä reagoida suruun oikein. Olen monesti ja varsinkin nyt ajatellut, että kukaan ei saa kuolla nyt. En kestäisi sitä surua. En edes tiedä osaisinko surra. Minullahan on se tunnevammaisuus, etten osaa ilmentää negatiivisia tunteitani järkevästi. Pettymys, viha, suru.. Ne jää tänne sisälle. I'm woring on it.

Aloitin tuossa jokin kerta kirjoittamaan miehistäni tekstejä ja tänään näytin yhtä ystävälleni, joka on tunnettu vahvoista mielipiteistään. Hän sanoi, että minä osaan kirjoittaa, mutta tuo teksti(tyyli) ei ollut omaani. Se oli liian ajelehtivaa. Tässä vaiheessa oma kuoreni alkoi kasvaa ja sanoin, että joo olenkin kirjoittanut sen yöllä (totta) ja nopeasti ajatusvirtana (totta). Olen myös suunnitellut muokkaavani sitä (totta) vielä. Ystävä ei sanonut sitten enää mitään kummempaa ja me vaihdoimme aihetta.

Tuska iski hetken päästä. Mitä helvettiä minä teen jos olenkin ihan paska kirjottaja? Kertookohan ystäväni nyt kaikille, että hä hää, toi ei osaa enää kirjottaa?! Yritin kirjoittaa jotain ja teksti oli ihan kökköä. Aloin hakata näppäimiä ja poistin koko teksti. "Haluatko tallentaa asiakirjan muutokset?" "EI!!!!!!!!!!"

Tämän minä (luulen) osaavani. Kirjoittamisen. Entä jos en osaakaan? Olen ihan surkea ja päädyn vain kirjastoon töihin. Ihailen kirjamessuilla sitä kuinka kirjoittajaidolini jakavat palkinnot uusille, ikäisilleni, kirjoittajille? Minä hymyilen takarivissä ja nieleskelen kyyneiliä. "Tuo voisi olla minä jos en olisi niin surkea."

Toisaalta tämä kaikki voi olla väsymystä ja kahvihuuruilua. Tai sitten olen vain todella huono kirjoittaja ja se selvisi nyt.