Varoitan teitä! Seuraavat ajatukset saattavat olla vajaita tai järjettömiä tämän hetkisen tilani vuoksi. Olen ollut nyt ilman kahvia kaksi päivää, nukkunut kuusi tuntia aamulla (onko seitsemästä puoli yhteen + puoli tuntia torkkumista seitsemän tuntia?), syönyt miljoona lihapullaa, valvonut koko yön ja katsonut kaksi piiiiiiiitkäääää Tom Hanks-leffaa. Jee, it's Tom Hanks!

Eilen keittokomeroni lattialla istui kaksi naista. Molemmat rakkaita minulle. Minä seison lähellä heitä ja vatkaan käsin kananmunia ja sokeria mokkapaloja varten. Katson heitä, kuuntelen heitä. Välillä minua ärsyttää heidän keskinäiset puheensa Harry Potterista tai Johnny Deppistä, mutta siinä he ovat. Vähän ajan päästä istumme kaikki lattialla syömässä mokkapaloja, jotka minä niin hartaasti (ja kuulemma nopeasti) valmistin. Tässä hetkiä, jotka kultaantuvat jo päivän päästä. Ihan normaaleja hetkiä kolmen tytön elämässä, mutta silti niin kauniita. Haluan muistaa tuon.

Taiteellinen tuskani jatkuu. En osaa edelleenkään kirjoittaa (kiitos kuitenkin eräälle, joka kommentoi jotain päinvastaista tänne :>) ja minusta ei edelleenkään tule käsikirjottaja-kirjailija-kolumnistia. Minä perustan kahvilan. Kahvilan nimeksi tulee Mafia ja logo on punaisella taustalla oleva kiemurainen musta teksti. Kahvilasta saa itsetehtyjä (MINÄ TEEN, MINÄ TEEN, koska SEN minä osaan!!) mm. sämpylöitä, mokkapaloja, pullaa ja valikoituja ruokia. Pastan kanssa osaan säveltää hienosti ja lihapullat onnistuvat aina. Muutenkin, olisiko nyt aika aloittaa oikeasti jokin harrastus? Ja sen harrastuksen nimi voisi olla... Kokkaaminen - leipominen?

Anna-Leena Härkönen pitää ruokablogia Olivia-lehden sivuilla ja sen nimi on Lentävä lautanen. Jos yhtään kiinnostaa, että millaista tekstiä haluaisin kirjoittaa, kannattaa tsekata.

Ja kyllä, salaa jokin osa minusta toivoisi, että voisin jonain päivänä itsekin kirjottaa jotain ruokablogia. Eilen huudahdin, että miksei minusta voisi tulla ruokakirjailija? Minulle kirjoittaminen on vain niin luontevaa. Hmm, vaikka en osaakaan kirjottaa.

Eräs viisas mies sanoi minulle muutama päivä sitten, että taiteelliset kriisit auttaa siitä kärsivää henkilöä tulemaan kriittisemmäksi omia tekstejä kohtaan. Että taiteellinen tuska on hyvä juttu. Mutta kun minä en ehtisi nyt tuskailla! Odotin ikuisuuden tätä lomaa, että saisin kirjoittaa kaikessa rauhassa ja useita ötiä putkeen! Olla kuin todelliset taiteilijat, kärsiä henkilöiden puolesta ja unohtaa syödä!

Jaksatteko te muuten lukea näitä ylipitkiä tekstejäni?

Olen muuten toivottoman ihastunut Vince Vaughniin. No, en nyt ihan toivottoman, mutta tiedättehän... Mies on 196 senttiä pitkä ja ääni on ihanan matala. Ahh, saisipa käpertyä Vincen kainaloon ja itkeä tätä tuskaa.

Juoksin tänään kauppaan ennen lihapullabileitä ja ostin Pirkka jääteetä. 1,5 litraa on kohta mennyt ja sitten saankin juosta pissalla lopun iltaa. Me and my rakko.. Olisitte olleet kanssani samalla yläasteella. Kaverit kiusasivat minua siitä, että joka tauolla juoksin vessaan. No, todellinen syy oli välillä se, että halusin olla hetken yksin, halusin nähdä jotain poikaa tai yksinkertaisesti minua pissatti.

Huomenna menen syömään ihanan pariskunnan luo Alppilaan. Olin siellä viime sunnuntainakin ja toivonkin tästä jonkinlaista traditiota.

Oi, porukkamme Charlotelta on tullut sähköpostia! Minäpäs luen sen henkisesti tässä Vince Vaughnin kainalossa lepäillessäni ja sitten varmaankin... Niin. Ulkona sataa ja olisi ihana mennä kävelemään, mutta rehellisesti sanottuna en ihan näin lauantai-iltana uskalla mennä tuonne metroasemalle päin. Ehkä aukaisen vain ikkunan isolle.

Hyvää lauantaita!