Hello hello hello!

Ihan alkuun kevyttä kysymystä, että onko kaikille sunnuntaiangsti tuttua vai olenko ainoa, joka ei saa mitään aikaseksi ennen kello kolmea? Olen ollut hereillä yhdeksästä asti ja mitään ei ole tapahtunut! Hesarin luin, paitsi asuntoilmoitukset. Niiden pikkupränttien lukemisesta tulee välillä vaan pää kipeeksi. Vaatteita olen miettinyt, että mitä laitan traditionaaliselle (kolme kertaa järjestetylle) sunnuntairuoalle Alppiharjuun hubahuba-pariskunna luokse. Olen siis harkinnut vaatteita. Aamupalan söin kahdeltatoista. Olen lukenut ja sitten olen vain maannut ja kuunnellut musaa, Olo on vähän kuin krapulaisella, mutta come on, minä en ole nähnyt alkoholia aikoihin (ainiin, jääkaapissa on kuukauden vanha puolikas siideri) ja eilen en todellakaan ollut juomassa tai mitään.

Eilen herra Tekstailija muuttui herra Soittajaksi. Aivan kuten oli uhannutkin. Puhelin soi kymmeneltä ja minä heitän puhelimen sängylle. Lopulta päätän, että nyt vastaan. Mene päin tulta. Puhumme tunnin musiikista ja televisiosarjoista ja niin edelleen. Sellaista normaalia ja mukavaa. Olin ystävällinen ja hän minulle. Paria vitsiä lukuun ottamatta ei ollut mitään kauheaa vinkkailua. Ja niille vitseille minä sanoin: "Heh heh heh.. hee"

Tiesin kuitenkin, että ei tässä nyt ollut ihan kaikki kohdillaan. Heitin viestiä parille kaverille ja mesessä kiljuin Fab Fivelle. Oli likainen olo. Bestis soitti ja kerroin nopeasti, että mitä hittoa äsken oli tapahtunut. "Ohh-hoh", sanoi bestis. "Mitä mä teen, mitä mä teen?!", minä makasin lattialla. Lopulta päätin, että kysyn ihan suoraan, ollaanko me ihan kavereita.

Tekstailija oli heittönyt viestillä puhelun aikana. Kertoi jonkun biisin nimen. Vastasin viestiin ja kysyin samalla, että kai tässä ihan kavereita ollaan. Vastaus oli, että se riippuu minusta. Hän ei hätäile tai pakota. Vastasin: "Sun kanssas on ihan kiva jutella, mutta mä en oo kiinnostunu mistään vakavimmista jutuista. Noi porukoiden läpätkin oon ottanu ihan huumorilla." (Muokkaan ja lyhentelen viestejä sitten tässä nyt, huom.) Mesessä sain vertaistukea Fab Fivelta ja bestikseltä. Tekstailija vastasi, että ei tiedä mitä tästä tulee. Hän on kuulemma vähän kiinnostunut. Minä kiljuin taas. Sitten sävelsin Fab Fiven miesnäkökulman ja bestiksen parhaiden neuvojen avulla todella nätin viestin, jossa sanoin että en ole kiinnostunut, omat kuviot ihan sekaisin, ikäero rassaa, kaverina olisi kiva pysyä ja olen pahoillani. Se siitä sitten. Ei vastausta enää.

Tiedänhän minä, että tuo varmasti sattuu. Ja varsinkin kun äiti on maininnut noin sata kertaa, että Tekstailija on valitellut omalle äidilleen ettei kukaan hänestä tykkää ja niin edelleen. Huono omatunto tässä vähän meinaa tulla, mutta itsekäs saa tällaisissa asioissa olla! Minua ahdisti ihan kauheasti! Ja parempi olla suora kuin antaa jotain turhaa toivoa. Nyt ei enää ahdista ja on mukava tietää, että ei tarvitse kauheasti nähdä koko tyyppiä.

Omat kuviot on tosiaan vähän hukassa.. Äiti esittää jotain ihmeellistä roolia ja kaikki muutkin kuviot äidin kanssa vuoden mittaan ovat olleet niin outoja. Lukio on muuttanut elämää ihan helvetisti. On tullut uusia kavereita ja vanhojen kanssa suhde muuttuu, koska heille tulee uusia kavereita ja näkemiset sovitaan melkein viikko etukäteen. Mitä miehiin tulee.. Viime vuoden kevään sydänsurujen jälkeen tuli syksyn sydänsurut. Syksy olikin rankempi ja kummittelee yhä silloin tällöin. Nyt teemalauluna niille onkin "En rakasta sinua enää" by Uniklubi. Eli paremmin menee. Abiin ihastumisen jälkeen tuli tämä identiteettikriisi herra Blondin vuoksi. Sillä tiellä ollaan yhä. Kai.

Blondin vuoksi ei ole tarvinnut kiljua Facebookissa. Kumpikin on päivittänyt statustaan jne., mutta yhtä aikaa ei olla oltu paikalla.

Torstaina olin ihan bääbää ja oli kauhea miesahdistus. Laitoin viestiä ystävälle: "Mulla on miesongelmia!!! Tekstailija ahdistaa, mä haluan ahdistella Blondia ja nyt en poistu ikinä sängystä ja syön vaan kauheasti kaikkea suruuni." Olin noussut kuitenkin sängystä kun vastaus tuli Myrtsin Suomalaisessa kierrellessäni: "Voi Tekstailija. :D Ja montako kertaa mä oon sanonu et miehen perään ei itketä ilman et tekee ensin alotteen. Heität pallon sille, beibi!" Alkoi naurattaa ja siirryin Tiimariin vastaamaan. "Miten mä voin kommunikoida sen kans, jos alan kiljua pelkän nimen näkemisestä Facebookin onlinessa?!" Vastaus oli lyhyt: "Kokeilemalla, rakas". Hmph.

Mutta mutta mutta. Sanotaan nyt näin, että heitin ehkä jonkinlaisen pallon tuossa yksi päivä.Ihan pienen vain. Tennispallon. Tai golfpallon. Heitin kuitenkin.

Nyt kevyempiin aiheisiin.

Samuli Putron levy on ihan parasta! Lyriikat ovat mahdottoman hyviä ja ironisia. Yksinkertaiset sävellykset ja Samulin ääni, mamma mia! Vai mitä sanotte ironiasta tässä pätkässä...?

Niityllä luvattoman nuori tyttö
kääntyy kaverinsa puoleen ja kysyy
mikä tää bändi on
kaveri on hiljaa
hymyilee sitten että
näillä on se biisi
se Todella Kaunis

Tätä ennen laulun hän kertoo nähneensä tulevaisuuteen, Ruisrockiin, jonka lavalla hän vapisee dokattuaan liikaa. Aivan mahtavaa kesämusaa! Go Samuli! Olet ihan mahtava, niin mahtava että.. "No huh huh, mut mitäs noista... Me hoidetaan kämppä Berliinistä. Ne halpoja siellä tajuttoman kauniita."

Nyt saamari soikoon minä nousen.

Palataan.