Vappu on ohi. Olen tässä nyt istuskellut ulkona - yksin - paistattelemassa päivää ja lukemassa dekkareita. Poltin käsivartenikun tuossa perjantaina.

Tänään kaivoin mustavalkoisen mekkoni kaapista. Olen käyttänyt sitä viimeksi Tero Pitkämäen voittaessa 2.9. MM-kultaa vuonna 200...7! Herran isä! Ja päivämäärän muistin noin hyvin, koska kummipoikani nimijuhla oli silloin. Tuli kiire hoitaa virallisuudet alta pois, ennen keihäänheiton finaalia.

Aurinko pasitelee tänäänkin mutta pilvistä tuolla on. Sadetta tulossa? Olisi ihan mukavaa kyllä, myönnän tässä. Pääni on helvetin herkkää tekoa. Liiallinen aurinko rupeaa sattumaan päähän, syömättömyys aiheuttaa päänsärkyä, stressi, väsymys, pahat hajut, huono happi.. Joista viimeinen viittaa tähän hiostavaan ilmaan ennen ukkosta. ("Ukkonen/Tärisyttää tannerta/Mä pakenen")

Istun tässä puulattialla ja kuuntelen serkkuni siivoamista yläkerrassa. Huomaan ikävöiväni kummipoikaa, joka nukkuu yläkerrassa myös.

Eilen menin hyppimään narua serkkuni kanssa (10 v., siis). Aloitimme roomiksilla, kuka muistaa ne? Itse muistan koko pihan tyttöjen aina kerääntyneen (yleensä minun) hyppynarun ympärille ja vetävän roomiksia läpi. Jos pyörittäjiä ei ollut tarpeeksi, sidottiin naru lampputolppaan. Me sidoimme eilen narun puunjuureen. Hypimme myös aakkosia. Vuorotellen keksimme serkkuni kanssa "tunnettuja" poikia/miehiä toisillemme. Tässä lista niistä: Lauri, Henkka, Koop, Kalle, HP, Nikki, VIlle, Torsti, Risto, Jukka, Miika, Niko, Jarno, Ismo, Miro... Ja niin edelleen.

Olimme aloittaneet hyppimisen noin vartti sitten kun minä hypin aakkosia. Vedin ihan kunnon lipat ännän kohdalla. Ja sehän nauratti - ja sattui polveen! Ihan oikeasti ajattelin hetken siinä nauraessani, että nyt se polvi hajosi. Totesin kuitenkin sen olevan "ihan ookoo" ja jatkoimme hyppimistä, ännästä eteenpäin.

Olen nyt viikonlopun aikana viettänyt aikaa kummipoikien kanssa ja serkkuni. Varsinkin poikien kanssa oleskelu tuntuu kauhean luonnolliselta. Ei minulla mene sormi suuhun jos ne vähän itkevät. (Äskenkin hain 'äihiä' huutavan kummipojan sängystä itkemästään. Nyt se tyytyväisenä istuu lukemassa kirjaa kun minä suljen konetta.) Tiedä sitten onko se tottumusta pieniin lapsiin vai onko minusta oikeasti (kuten kaikki kaverit väittää...) joskus sitten äidiksi?

Huomenna alkaa taas arki ja pian selviää, joudunko odottelemaan omaa asuntoa kuukauden vai vielä kauemman aikaa...