Hei!

Olen terve, terve, terve! Ajattelin sen ilmoittaa ihan ensimmäisenä, ettei kukaan pelkää minun selittävän taas jostain aivastuksista tms., hahhah.

Tänään alkaa loma ja näen erästä ystävääni myöhemmin. Olen ollut koko viikon ihan sekasin päivistä ja eilen pelkäsin menneeni vääränä päivänä lukupiiriini. Se olisi ollut ihan tätä viikkoa. Ja sitten eilen mokasin lääkärissä ollessani. Olin käynyt siellä ennenkin ja tiesin, kenelle minun aikani oli varattu. Siinä käytävällä kulki sellainen ihan söötti nuori mies, jolla oli blondit hiukset. Luin jotain vanhaa naistenlehteä ja sitten yhtäkkiä se blondi tuli luokseni ja kysyi: "Oletko sä..". Enenmpää tuo mies ei ehtinyt sanoa, kun minä melkein huusin siihen päälle: "EI!". Ensinnäkin.. "EI"? Jos joku kysyy, oletko joku jokunen, siihen vastataan, että "en". Ja mieluiten vielä niin, että se toinen on oikeasti kysynyt sen kysymyksensä loppuun. Blondi mies sanoi vaisusti: "Okei.." ja meni omaan huoneeseen. Hieman hävetti! Miksi ihmeessä, miksi, minä menin huutamaan sille? Ja vielä ihan kieliopillisesti väärin! Toivoin siinä istuessani, että en ihan oikeasti joudu sille kundille sittenkin. "Moi, mulla onkin aika sulle. Joo, mä äsken tossa huusin sulle, heh.". Kill me, kill me now!

Luojan kiitos osaan nauraa itselleni! Bussissa meinasin totaallisesti hajota itselleni, kun katselin tilannetta "ulkopuolisena". Mies varmaan totesi, että olen tullut aggressiivisen käyttäytyimisen vuoksi vastaanotolle. Laitoin eräälle ystävälleni viestiä, että mokasin. Ja nauroin kaulahuiviini, ettei kukaan huomaisi. Se vielä puuttuikin! Ihmiset tekisivät minusta skitsofreenikon ja aggressiivisen psykon, samana päivänä!

Kolmastoista helmikuuta. Hmm. Tänään taitaa olla ensimmäisen musiikkilöytöni (eräs miesartisti) syntymäpäivä. Onnittelut vaan siihen suuntaan ja terkut, että nykyään jätkä tekee aika huonoa musiikkia. Vanhat biisit toimii, mutta uudet on tylsiä. Ja perjantai! Olin ihan iik eilen, koska tavallaan uskon horoskooppeihin ja tähän epäonni-juttuun. Eräs perjantai-aamu (13. pv) olin menossa suihkuun. Sieltä tuli vain kylmää vettä. Olin noin kymmenen ja soitin itkien äidille töihin.

Tänään taitaa ollakin onnenpäiväni. Tai joku voisi ajatella niin. Kerronpa nyt ensin, että stressaan vähän liikaa pienistä jutuista ja kuvittelen kaikkea ylimääräistä. Mielikuvitusta on ja niin edelleen.

Ensinnäkin. Minulla ja lempibändini laulajalla on kriisi. Inhoan sitä jätkää ja eilen mietinkin ratikkapysäkillä, että miksi ihminen pitää jostain vaikka inhoaa? Totesin kliseisesti, että viha ja rakkaus ovat niin lähellä toisiaan. Ja jos välittää toisesta, sitä voi myös suuttua toiselle. Mutta minun ja tämän laulajan kriisi on nyt jatkunut n. viikon. Ei minulla sitä hänen bändiään vastaan ole mitään! Vain sitä laulajaa. Enkä edes oikein tiedä, että mikä siinä ärsyttää. Joku vain. Mutta tämä menee ohi! On näin käynyt ennenkin.

Toiseksi ongelmana on Nikki Sixx. Luettuani Heroiinipäiväkirjaa kriisi minun ja tuon edellä mainitun laulajan kanssa alkoi. HPK(Heroiinipäiväkirja) on muuten tajuttoman hyvä kirja, jos osaa ajatella sitä vähän muultakin kantilta, kuin mitä nimi osoittaa. Loppujen lopuksi se on tarina rankan lapsuuden kokeneesta miehestä, joka tuntee itsensä yksinäiseksi ja masentuneeksi. Eli Nikki Sixx on syynä kriisiini. Kolmenneksi luin tänään Iltsun (Ilta-sanomat) nettisivuilta ollessani koulussa, että Mötley Crüe tulee kesällä Suomeen.. Tampereelle! Bite me! Ihan kuin minä pääsisin Tampereelle katsomaan vanhoja miehiä! "Äiti hei, on sellanen mun isän ikäinen mies ja sen bändi tulee Tampereelle ja.." Kyl-lä, antaisin oman lapsenikin lähteä (not). Menin kotiin vähän rauhoittuneena ja istahdin lukemaan NYT-liitettä. Siellä oli juttua minun baaristani! Ja arvatkaa. Nikki Sixx on kuulemma käynyt siellä. Laskin lehden alas, kiroilin vähän ja päätin mennä tekemään jotain, mikä ei liittyisi Nikki Sixxiin. Jos karman lain haltijat antavat.

Tämän jälkeen ajattelette minun olevan hullu. Saattaa olla totta, mutta mielestäni elämä olisi todella tylsää ilman kaikenlaisia omia juttujani. Jos ruotsin tunnilla on tylsää, voin esim. miettiä sitä, millaista on sitten asua Ruotsin kuninkaanlinnassa (kun minusta tulee Carl Philipin vaimo). Todellisuudessa en viihtyisi viikkoa kauempaa tylsänä kiiltokuvana, joka ei saa lausua oikeita mielipiteitään julkisesti. Ja avioliitto ei ole minua varten!

Uskoin avioliittoon ja lapsiin vielä vuosi sitten. I had plans. Teinityttönä olin suunnitellut meneväni naimisiin Herra X:n kanssa. Hankkisimme hienon talon ja ehkä pari lasta. Okei, yhden pojan.  Sitten suunnitelmani muuttuivat, koska sydämeni särkyi. Ajattelin, että ok. Hankin sitten lapsen jonkun toisen kanssa!

Äh. Miten tämän nyt kirjoittaa.

Olin ihan tajuttoman (kauko)ihastunut erääseen muutaman vuoden minua vanhempaan mieshenkilöön. Tämä Herra Y (ei Ylppö, heh) työskenteli toista kesää eräässä paikassa ja kävin siellä aina moikkaamassa häntä. En nyt varsinaisesti moikkaamassa, mutta kuitenkin. Olin jälleen suunnitellut, että tuosta miehestä voisi tulla lapseni kummisetä, minun miesbestis ja vaikka salaisesti lapseni isä! Sitten sain kuulla äidiltäni, että tuo Herra Y oli kävellyt käsi kädessä jonkun tytön kanssa ja PUM. Sydän särkyi.

Silti ikävöin herra Y:tä. Aika useinkin. Ihan tyhmää. Ja odotan melkein paniikilla sitä, että kohta on kesä ja se ehkä tulee taas kesäksi töihin siihen paikkaan..

Että on minulla ihan oikeita ongelmiakin, heh. Puhumattakaan vielä kaikista muista, jotka saattavat olla vielä arempia aiheita.

Kaikesta huolimatta. Kuulin juuri hyviä uutisia ja aurinko paistaa ulkona - hyvää viikonloppua!