Heti alkuun lista, jota mielestäni voi soveltaa ihan mihin tahansa. Eli jos haluaa jotain, niin toimi näin. Nimesin muuten koirani tänne blogiin Mysteeriksi.

Näin saat suklaata, by Mysteeri

1. Kun kuulet rapinaa, niin laita korvat hörölle.
2. Tule muina koirina viereen istumaan ja katsele muualle.
3. Jos suklaata syövä henkilö menee makaamaan, niin katso korvat höröllä tätä silmiin.
4. Asetu esim. suklaata syövän päälle ja katso suklaata koko ajan.
5. Valuta vähän kuolaa omille rintakarvoille.
6. Pussaa suklaata syövää monta kertaa.
7. Katso edelleen syötävän suloisesti.
8. Suklaa on sinun, koska suklaata syövää alkaa naurattaa ja esityksesi on ollut niin huvittava.

Heräsin aamulla ja olin saanut kolme viestiä. Suosittu kun olen. (HAHAHA) Itse asiassa jokaisessa minua haluttiin nähdä. Jouduin torjumaan kaikki.

Piti puhumani ko. asiasta jo sunnuntaina, mutta en sitten jaksanutkaan. Kuka inhoaa odottamista? Siis tarkoitan nyt puhelun tai henkilön odottamista. Itse olen mahdollisimman kirjaimellisesti ottava ihminen. "Nähdään tässä ens viikolla" tai "Soitellaan huomenna" ovat lauseita, joita en halua kuulla ikinä. Kaivan kalenterin esiin ja halun tietää tarkan päivän, ajan ja paikan.

Veemäisintä on, että toinen lupaa vain yksinkertaisesti soitella huomenna. Sitä istuu kotona ja tekee jotain kevyttä, koska jos se toinen yhtäkkiä soittaakin ja sitten täytyy tehdä äkkilähtö luoja ties minne. Olen harrastanut tätä jo niiiiiiiin kauan, että mietinkin kuinka tyhmä olen. Toinen juttu on, että jos toinen lupaa soittaa puolilta päivin, niin odottelen yleensä sen puhelimen soivan klo 12:00. Puoli yhdeltä alkaa olla jo vähän.... Yhdeltä alan suunnitella vittuuntunutta puhetta jo sille toiselle osapuolle, kahdelta olen jo valmis perumaan koko jutun. Olen kerran vastaanottanut puhelun "puolilta päivin", eli kello neljä ja siinä kyllä soiteltiin jo erään toisen kanssa vittuuntuineita puheluita, että mitä jos lähdetään keskenämme ulos jonnekin.

Olen myös todennut, että uusiin ihmisiin tutustuminen on aika haastavaa. En nimittäin osaa pitää sellaisia tuttuja, vaan minulla on ystäviä ja sellaisia randomeja moikattavia. Inhoan sellaista kuivaa small talkia, koska en osaa sitä. Saatan kaksi ensimmäistä lausetta heittää kevyesti esim. koulusta tai säästä, mutta sitten juttu viekin jo teille tuntemattomalle. Olen MUUTAMAN kerran vastaanottanut vaivaantunutta naurua. Anteeksi nyt vain... Onneksi minulla on laadukkaita ystäviä, jotka ymmärtävät läppäni.

Niin ja siitä näkemisestä vielä... Mielummin merkkaan kalenterin näkemisen tasan kahden kuukauden päästä kuin sovin, että soitellaan/tekstaillaan/ollaan yhteyksissä ennen tätä. Kalenteriin tulisi tyypin nimi ja kellonaika. Se paikka voidaan sopia myöhemmin, mutta itsellä on neljä vakiopaikkaa, joissa yleensä ihmisiä näen.

Sain tänään hyviä uutisia, joiden ansoista keitin itselleni munkkikahvit. Kerron teille lisää sitten kun nimi on paperissa ja kaikki varmasti selvää. Olen vuosien saatossa tullut vähän pessimistiseksi ja kaikki mitä itse ei varmista on epävarmaa. Liittyy siis asumiseeni.

Puhelin tänään erakoitumisesta erään ystävän kanssa. Kotoa ei huvita ollenkaan lähteä minnekään, koska täällä on kivaa. Saa olla kuinka haluaa ja niin edespäin. J.D. Salinger oli viettänyt erakkoelämää vuodesta 1965 lähtien, joten miksen minäkin? Kirjoitan vain oman Siepparini ja ostan rahoilla sen talon. Sinne kellariin tai ullakolle voisi tehdä sellaisen pienen studion, jossa joku voi äänittää lauluja ja minä voisin lähettää vaikka omaa radio-ohjelmaa. Siellä vain kirjottelisin ja autotalliin pääsisi talosta. Autolla kävisin kaupassa kerran pari viikossa.

Nyt haluan syödä appelsiinin.

Erakko-Birdie