Tanssin tänään pimeässä ja hymyilin onnellisena. Hymyilin bussissakin ja eräs poika katsoi minua pitkään, sillä lailla mukavasti.

Ei, voisin aloittaa tämän eri lailla.

Seisoin aulassa ja näin ensi Bestmanin, joka näyttää ihan pieneltä apinalta. Sitten tuli Blondi ja tämän perässä tyttö. Heidän mennessä eteenpäin tyttö tarttui sekunnin ajaksi Blondin hihaan. Minä näin. Kyllä te tiedätte, että minulla on liikaa mielikuvitusta ja voin jo tuon perusteella kuvitella vaikka mitä. Niin minä meinasinkin, mutta zen esti.

Zenin ansiosta menin tänään Myyjän kanssa bussiin ja hymyilin koko matkan. Zenin ansiosta minä olen iloinen ja tanssin pimeässä hymyillen. Olen päässyt taas kauemmas. Haluan pysyäkin täällä.

Oloni on vapaa. Tuntuu, että nyt se voisi olla ohi. Melkein yhdeksän kuukauden raastava ihastuminen. Hyväksyn sen, että olen syntynyt väärässä kaupungissa, enkä siis tuossa puutalo-kaupunginosassa. Miten tästä tulee todella haikeaa ja katkeraa tekstiä, vaikka olen onneni kukkuloilla?

Madonna auttaa jälleen. Popin kuningataren tahdissa minä tanssin ja melkein nauroin ääneen. Tunsin itseni kokonaiseksi ja onnelliseksi. Hiiteen jättihupparit ja lippikset, mistä se nekin yhtäkkiä kaivoi?! Minulla on niin paljon muutakin tekemistä elämässä.

Tämä on kyllä hauskaa. Koulussa on hauska kulkea ja ajatella: "Kattokaa, kattokaa! Mä oon zen, mä en enää tykkää!"

Silti tulee mieleen muutama ajatus.

Entä jos huomenna olenkin taas ihan ihastunut ja joudun pettämään itseni? Nolaamaan itseni omassa blogissani, koska perun vakaat sanani heti seuraavana päivänä?

Mitä jos tämä osa kuuluu masennukseeni? Että olenkin nyt todella ylhäällä ja sitten - PUM - tulen taas todella alas?

Mitä jos tämä on kuin riippuvuus ja olen nyt vähän kuivilla. Sitten retkahdan uudelleen - ja vielä pahemmin? Olen kyllä Heroiinipäiväkirjani lukenut, tiedän nämä jutut.

Tein tänään jotain pientä. Menin Blondin Facebook-ilmoituksen kohdalle (se oli tehnyt taas jonkun mahtavan testin) ja painoin painiketta: "HIDE" Ei enää uutisia Blondista, ellen vajoa niin alas että näpyttelen itse nimen hakukenttään. Ja itsekuri on aika kova tällä hetkellä, että sitä pelkoa ei ihan heti ole.

Haluaisin alkaa juttelemaan parille ihmiselle, mutta en tiedä mistä aloittaa. "Moi", olisi varmaan kaikkein paras aloitus, mutta hahhahhahaha. Inhoan moikkaamista. Voisin keskittyä nyt ystävyyksiin. Ja hiusten muodonmuutoksen suunnitteluun. Fyysisen terveyden ratkomiseen. Ensi viikolla jatkuu myös mielenterveyden hoitaminen.

Olen hauska, fiksu, luova ja itsenäinen. Poikkean positiivisesti muista ja en häpeä sitä. Minulla on oma koti, jolle voin tehdä mitä ikinä huvittaa. Minulla on ystäviä, jotka saavat minut nauramaan. Minulla on kummeja kasa, jotka ovat ihania. Minulla on blogi, jota lukee mukavat immeiset. On ihmisten oma syy, jos he eivät halua pitää minusta. (Missä vaiheessa itseluottamus menee itserakkauden puolelle?)

Tänään on pelottavan mukava olo.

Kuuntelen surullisia lauluja (rakkaudesta) ja hymyilen onnellisena.

Game Over. Birdie 6, Blondi 0.